Olen syntynyt Lvivissä, joka on kaupunki Länsi-Ukrainassa. Isäni on kotoisin Lvivistä ja äitini taas silloisesta Leningradista. Isäni oli palopäällikkö, toimi operatiivisena johtajana ja myös opetti palotekniikkaa Lvivin Paloteknisessä ammattikorkeakoulussa. Olin lapsuudessa usein isän työpaikalla. Varmaankin jo kolmevuotiaana ymmärsin, että haluan tälle alalle. Seison valokuvassa paloauton astinlaudalla isäni pitäessä minua kädestä. Muistan lapsuudestani paloautojen ja paloasemien ominaishajun, se on piirtynyt voimakkaana mieleeni. Olen kasvanut siihen maailmaan ja aina halunnut itsekin samalle alalle.

Muutin perheeni kanssa Pietariin 15-vuotiaana. Valmistuin lukiosta Pietarissa ja vuonna 1996 suoritin pääsykokeet opiskellakseni Pietarin Pelastuskorkeakoulussa. Pääsykokeet olivat urheilun, fysiikan, matematiikan ja kielitieteen alalta. Läpäisin ne ja pääsin opiskelemaan. Koulu vaihtoi opiskeluaikanani nimeä, ja valmistuin Pietarin sisäministeriön yliopistosta, sieltä paloteknisestä osastosta. Olin opiskeluaikana puolitoista vuotta tekemässä yövuoroa Pietarin paloasemalla 11. Öisin sammutin tulipaloja ja päivisin opiskelin. Minulla oli tuolloin alkuaikoina romantisoitunut kuva palomiehestä ihmisten pelastajana ja tuo oli kaikkiaan iloista aikaa elämässäni.

Tein diplomityötäni sammutusjärjestyksestä ja halusin työskennellä palomestarina. Diplomityö tehtiin tuohon aikaan piirtämällä kuvat käsin, tietokoneella tehtiin vain tekstiosa. Ei ollut mitään AutoCadia käytössä. Sain hyvän arvosanan diplomityöstäni. Kaupungin pelastusvirasto oli kiinnostunut opiskelijoista, jotka saavat hyviä tuloksia diplomityöstä. He suosittelivat minulle palotarkastajan ja paloinsinöörin työtä. Työssä tulisi olemaan paljon vaativia kohteita, esimerkiksi Leningradin ydinvoimalan ja Eremitaasin kaltaiset kohteet, jotka olivat varsinkin henkilöturvallisuuden kannalta hyvin vaativia rakennuksia. Minulla oli jo kokemusta sammutustyöstä, joten ajattelin että miksen voisi kokeilla palotarkastajan työtä. Epäröin kyllä, että olisiko se oikea valinta vai olisiko palomestarin työ sittenkin sitä, mitä pohjimmiltani haluan. Paloinsinöörin koulutus kestää Venäjällä 5 vuotta, palomestarin työhön vaaditaan 3 vuoden koulutus ja palomiehen työhön 11 kuukautta. Päädyin siis menemään paloinsinöörin ja palotarkastajan työhön, antoihan koulutukseni siihen pätevyyden.

 

”En ole kertaakaan katunut päätöstäni lähteä ensin Pietarin pelastuslaitokselta ja myöhemmin Venäjältä, muutokseen oli painavia syitä.”

Mieleenpainuvia työtehtäviä siltä ajalta on useita. Erityisesti mieleeni on jäänyt erään konservatorion tapaus. Tämä suuri pietarilainen konservatorio on samalla oppilaitos ja teatteri, jossa pidetään konsertteja. Eräs rakennuksen työntekijä oli kirjoittanut kirjeen kaupungille, jossa kerrottiin rakennuksessa olevan paljon paloturvallisuusongelmia. Poistumisreittejä oli suljettu, ullakolla oli paljon palokuormaa, sähköasennukset olivat vaarallisia, varatieikkunoissa oli edessä rautaristikkoja ja niin edelleen. Sain tehtävän mennä tekemään palotarkastuksen rakennuksessa. Ymmärsin pian paikalle tultuani, että paikka on todella vaarallinen. Jos rakennuksessa tulisi tulipalo olisi evakuoituminen vaikeaa ja toisaalta tulipalon leviäminen voisi olla todella nopeaa. Rakennuksen käyttötarkoitus huomioiden uhriluku saattaisi kohota suureksi.

Aikaisemman lainsäädännön perusteella minulla oli oikeus sulkea rakennus, mikäli toteaisin sen vaaralliseksi. Laki oli kuitenkin juuri muuttunut ja muutoksen jälkeen tätä oikeutta ei ollut, vaan piti toimittaa lausunto ja antaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi. Laadin lausunnon ja viikon kuluttua tästä tuomioistuin päätti sulkea rakennuksen 90 päivän ajaksi. Tällä välin rakennuksen omistajien tulisi korjata turvallisuuspuutteet. Jos rakennuksen omistajat eivät korjaisi tilannetta, sulkemisen määräaikaa voitaisiin jatkaa. Rakennus siis suljettiin ja sen vuoksi jouduttiin perumaan tärkeä säveltäjä Mstislav Rostropovitshin juhlakonsertti. Pietarin pormestari soitti esimiehelleni ja kysyi kenraalilta, että kuka oli se nuori mies, joka tämän teki. Hänen mielestään olin liian nuori tekemään näin suurta poliittista päätöstä. Sain kuitenkin päätökseeni esimieheni tukea, eihän kyse ollut politiikasta vaan paloturvallisuudesta. Rakennuksen tilanne korjattiin; esimerkiksi paloilmoitinjärjestelmä uusittiin, ullakon rakenteita palosuojamaalattiin ja rautaristikot poistettiin ikkunoista. Sen jälkeen rakennus voitiin avata uudelleen ja se toimii konservatoriona tälläkin hetkellä.

Suomeen muuttaminen oli perheellemme pidemmän prosessin tulos. Kävimme alun perin Suomessa turistina ja ihastuimme maahan. Koimme Suomen turvallisena, rauhallisena ja ystävällisenä maana. Päädyimme ostamaan tontin Etelä-Savosta, koska mökkien vuokraaminen kesäksi tuli pidemmän päälle kalliiksi. Minulla oli tuolloin oma yritys Pietarissa. Muutaman vuoden kuluttua rakensimme tontille omakotitalon. Päätimme vuonna 2013 muuttaa Suomeen. Kävin jonkin aikaa vielä työssä Venäjällä, mutta työmatkat kävivät perheenkin kasvaessa lopulta liian hankaliksi ja pitkiksi. Totesimme, että Suomen maaseudulla, missä lähimpään naapuriin oli 4 kilometriä matkaa, olisi hankala työllistyä. Päätimme muuttaa pääkaupunkiseudulle ja hakeuduin samalla tänne työhön. Minulle on tärkeää elää turvallisessa ja vakaassa maassa ja antaa lapsille tulevaisuus tässä maassa. En ole kertaakaan katunut päätöstäni lähteä ensin Pietarin pelastuslaitokselta ja myöhemmin Venäjältä, muutokseen oli painavia syitä.

 

”Paloturvallisuus on minulle enemmän kuin työ, se on elämänfilosofia.”

L2:lla työskentelyn aloitus on todella tärkeä tapahtuma elämässäni. Olin pyrkinyt tänne töihin jo aiemmin ja työskentelin aluksi toisessa suomalaisessa yrityksessä. Tämän yrityksen ilmapiiri on myönteinen ja ystävällinen. Täällä minulla on vastuu omasta työstä ja ammatillisesta kehityksestäni, mutta minun ei tarvitse muuten huolehtia mistään ylimääräisestä. Kielitaito on toki haaste; haluaisin ymmärtää ja tulla ymmärretyksi suomen kielellä vielä enemmän. Tämä on ensimmäinen kerta, kun käytän Suomen kieltä työelämässä 5 päivää viikossa ja kielitaito kehittyykin nyt nopeasti. Vapaa-ajalla harrastan uintia, käyn uimassa noin 3 kertaa viikossa. Harrastan myös joogaa ja musiikkia. Soitan rumpuja ja kitaraa. Omat harrastukset ovat kuitenkin vähän sivuroolissa nyt kun työ ja perhe vievät suurimman osan ajastani.

Olen opiskellut Suomessa Aalto yliopistossa erillisopiskelijana ja suorittanut maisteriohjelman kaksi kurssia: tulipalon dynamiikkaa ja evakuointi- ja paloriskianalyysi kurssit. Olen erityisen kiinnostunut palon simuloinnista. Olen todella tyytyväinen työhöni L2:lla. Paloturvallisuus on minulle enemmän kuin työ, se on elämänfilosofia. Tämä varmaankin on syntynyt jo lapsuudessa, isän työtä seuratessa.

Nyt taaksepäin aikaa ajatellessa oli ratkaisevaa tehdä valinta Pietarissa: haluanko jäädä sinne yrittäjäksi ja toimitusjohtajaksi vai kehittyä muualla Euroopassa paloinsinöörinä asiantuntijaksi. Valinta tuntuu oikealta; myös perhesyistä. Lapset tarvitsevat minua nyt kun he ovat pieniä.