Toimistokoiramme Viivi eli lähes 16 vuoden ikään ja oli loppuun asti oma itsensä. Toimisto oli Viiville työpaikka, missä käytiin tervehtimässä työhyvinvointiterapeutin ominaisuudessa kaikki alaiset ja tarkastamassa oliko muiden koirien hajuja. Tutuimmat henkilöt saivat rapsuttaa ja seurustella. Viivi ei tuonut itseään liikaa tykö vaan oli työntekijöille käytettävissä oleva resurssi. Eläimen kanssa kommunikointi tuo tutkitusti ihmiselle hyvää oloa, Viivi itse uskoi sen kohentavan molempien osapuolten hyvinvointia.

Koiralla on kyky elää hetkessä; jännittävä ja tapahtumarikas elämä on koettavana tässä ja nyt. Ei ole murhetta menneistä, eli asioista, joihin ei voi enää vaikuttaa. Niistä voi enintään oppia. Ei ole huolta tulevasta, koska sitä ei vielä ole. Ihmisellä on kyky ajatella tulevaisuutta. Lemmikin omistajan taakkana on tiedostaa tuleva hetki, jolloin siitä on luovuttava. Meillä on taipumusta surra asiat kahteen kertaan; ensin etukäteen murehtimalla ja toiseen kertaan, kun asia tapahtuu.

Lemmikkien elämän lyhyyttä on paljon pohdittu. Toisaalta olisiko parempi, jos suhde olisi toisin päin: jokaisen lemmikin elämään ehtisi tulla useita omistajia? Eräs pieni poika oli koiransa menettämisen hetkellä sanonut tietävänsä, mistä se johtuu, että koirat elävät lyhyemmän elämän kuin ihmiset. “Ihmisen tarkoitus on oppia elämään hyvä elämä – sellainen, että hän oppii rakastamaan kaikkia ja olemaan kiltti aina toisille. Eikö niin? No, koirat osaavat sen jo, joten niiden ei tarvitse elää niin pitkään.”

Eräänä päivänä eläinlääkäri kertoi, että Viivin elämän suhteen eletään lopun alkua. Parannuskeinoja ei enää olisi. Omistajalle tämä oli luonnollisesti kova isku ja kotiin tultua tunnelma oli murheellinen, hetki näytti mustaakin mustemmalta. Istuttiin hiljaisina pää painuksissa. Mitä teki Viivi? Haki rakkaan pehmolelunsa ja tuuppi sillä omistajansa käsiä. Heilutti häntäänsä ja viestitti koko karvaisella olemuksellaan: Heitä se, nyt leikitään! Minähän se potilas olen, älä sinä sure.

Viivin perintönä meille on tapa, jolla se suhtautui elämään. Jonain päivänä täältä lähdetään, mutta miksei siihen asti elettäisi jokaisena päivänä täysillä?

 

Viivi liikutti meitä myös terapialeluilla

 

Viivi Ain’Uljas Juliana 29.3.2004–17.1.2020

 

 

 

Aiemmin tehty Viivin esittely 11.11.2016 kotisivuillamme.

Teksti ja kuvat: Mari Lehtimäki